Uusimmat

Suomen Japanin Instituutti, työharjoittelu Marjaana Larpa

Toisen harjoittelijan kanssa lähetystön pihalla.

Toisen harjoittelijan kanssa lähetystön pihalla.

”Tein syksyllä 2015 kolmen kuukauden harjoittelun Suomen Japanin Instituutissa (SJI). Toimin työharjoittelussa kulttuurituotannon harjoittelijana ja avustin pääsääntöisesti kulttuuri- ja viestintäpäällikköä hänen projekteissaan. Avustin myös koko organisaatiota koskevissa projekteissa ja yleisissä toimistotehtävissä. Harjoitteluni päätehtävä oli avustaa nykymusiikkihankkeeseen kuuluvien konserttien ja työpajojen järjestämisessä.

Avustin myös erilaisissa residensseihin liittyvissä tehtävissä. Autoin tekemään residenssivalinnan ja tein residenssikuvauksia SJI:n viestintää varten. Konsertti- ja residenssitehtäviin kuului myös kaksi työmatkaa. Harjoittelun aikana autoin myös laatimaan apurahahakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle instituutin erityisavustusta varten.

Yleisiä tehtäviä, joissa harjoitteluni aikana autoin, olivat instituutin nettisivujen uudistaminen, toimintakertomuksen ja -suunnitelman laatiminen, musiikin käytön lupakäytäntöjen selvittäminen sekä erilaiset kokouksien ja kokoustilan järjestelyt. Toteutin työharjoitteluni ulkopuolisena projektina SJI:lle opinnäytetyön valokuvien sopimiskäytännöistä Japanissa.

Käyntikortit kuuluivat asiaan.

Käyntikortit kuuluivat asiaan.

Suosittelen SJI:tä kansainvälisestä, erityisesti Aasian, kulttuuritoiminnasta kiinnostuneille opiskelijoille. Ulkomailla toimiminen edellyttää englannin kielen taitoa, myös japanin kielen taidosta on paljon apua. Vieraassa maassa toimiminen edellyttää sopeutumiskykyä sekä itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Harjoittelijalla on hyvä olla yleissivistävä tietotaso Suomesta ja Japanista.

Terveisin,

Marjaana Larpa”

Työn touhussa.

Työn touhussa.

 

Suomen Japanin Instituutti

3-5-39 Minami-Azabu,

Minato-ku, Tokyo 106-8561

Japan

media@finstitute.jp

www.finstitute.jp

Lisää Marjaanan blogissa.

LONDON CALLING – työuran kannalta ehdottomasti merkittävin opintokokonaisuus oli ulkomailla suoritettu työharjoittelu

London calling_1Kulttuurituotannnon opiskelija Maija Kylkilahti oli noin neljä kuukautta työharjoittelussa Lontoossa. Hän hankki itse harjoittelupaikkani, joka vastasi omia kiinnostuksen kohteita klassisen musiikin saralla. Työharjoittelu osoittautui  haastavimmaksi ja ehdottomasti tulevan työuran kannalta merkittävimmäksi opintokokonaisuudeksi. 

”Lähdin työharjoitteluun klassisen musiikin agentuuriin Lontooseen. Agentuuri oli saksalainen Konzertdirection Schmid, jolla on sivukonttori Lontoossa. 50 vuotta sitten perustettu perheyritys koostuu noin 30 työntekijästä. Sen päätoimipiste on Hannoverissa ja sivupiste Lontoossa. Toimiston listoilla on yhteensä noin 80 taiteilijaa, joista suomalaisia ovat kapellimestarit Dmitri Slobodeniouk ja John Storgårds sekä klarinetisti Kari Kriikku. Yksittäisten taiteilijoiden lisäksi listoilla on myös orkestereita.

Harjoitteluni kesti vajaa neljä kuukautta, josta työpaikalla vietin viisi päivää viikossa ja 8 h 30 min päivässä. Sain tutustua moniin hyvin erilaisiin työtehtäviin puhelimeen vastaamisesta ja kahvinkeitosta aina palkkioneuvotteluihin ja kaikkeen siltä väliltä. Työtehtäviini kuului mm. taiteilijoiden hotelli- ja lentovarausten organisointi, aikataulusuunnittelu, viisumianomusten valmistelu, agenttien myyntimatkojen neuvottelumateriaalien valmistaminen ja yhteydenpito taiteilijoiden ja tilaajien välillä. Toimin pääosin muiden assistenttina, mutta sen lisäksi minulle annettiin päävastuu parin taiteilijan käytännönasioiden osalta.
Työtä oli paljon ja työkulttuuri oli hyvin erilainen kuin Suomessa. En sano, että he tekivät enemmän töitä, vaan että he suhtautuvat siihen toisella tapaa. Jokaiseen pieneenkin asiaan oli vakiintunut systeemi, joten mitään ei voinut tehdä ilman tarkempaa ohjeistusta. Taas toisaalta olisi pitänyt olla oma-aloitteinen. Tämä ristiriita hallitsi suurinta osaa työajastani. Työpäivät olivat pitkiä ja työtahti kova, mutta tämän tiesin jo ennen sinne lähtöä. Mikä siinä minua sitten kummastutti? Ehkä se, että työyhteisöä hallitsevat todella voimakkaat hierarkkiset rakenteet. Jokainen yrittää parhaansa edetäkseen urallaan ja ylemmällä pallilla istujaa arvostetaan ja kunnioitetaan hyvin korkealle. Näin ollen siellä oli kummallinen sekoitus totaalista individualismia ja yltiöpäistä toisen huomiointia.

LOST IN TRANSLATION

Vaikka olen matkustanut paljon työni puolesta, minulle iski paljon puhuttu kulttuurishokki. On täysin eri asia matkustaa, kuin todella muuttaa maahan ja ottaa selvää jokaisesta arkipäiväisestä asiasta. Miten päästä alkuun? Mistä löytyy oikeat sanat, merkitykset ja toimintatavat? Miksi pitää juosta metroon, kun minuutin päästä menee seuraava? Miten sulkea ikkuna ja miksi oikeastaan sulkea sitä, jos sisään tuulee kuitenkin samalla voimalla? Miksi avaimet laitetaan lukkoon väärin päin ja miksi tiskit tiskataan tiskisienellä, eikä tiskiharjalla?

Jokainen arkinenkin asia oli sama, mihin olin tottunut elämäni aikana. Se, että asia tapahtui, ei poikennut. Se, miten asia tapahtui, muutti usein tehtävän lähes tunnistamattomaksi. Kun poikkeuksia oli päivässä enemmän kuin tuttuja ja turvallisia asioita, niin olo muuttui turvattomaksi. Tarrauduin yksittäisiin jo opittuihin asioihin takiaisen lailla. Jokainen aisti sai vastaan uutta informaatiota megalomaanisella vauhdilla ja mieleni yritti suodattaa siitä edes murto-osan. Tuntui kuitenkin siltä, että yritin saada hyttysparven kiinni suurireikäisellä haavilla. Lopulta hämmennys muuttui yksittäisten rutiinien toistamiseksi. Arki koostuu tutuista asioista, joten alkuun pääseminen vaati ensin asioiden toistoja ja omien rutiinien luomista.london calling 2

Suhtautuminen maiden välisiin eroihin muuttui parin kuukauden olemisen jälkeen radikaalisti aikaisempiin reaktioihini verrattuna. Edelleen kaikki asiat olivat eritavalla, mutta en kummastellut niitä, vaan opettelin paikallisen toimintatavan. Silloin ymmärsin sen, että ulkomaille muuttaessa on turha taistella omien tapojensa kanssa, koska siinä menettää ainoastaan omaa energiaa. Johan sitä vanhakin sanonta kertoo, että jos et voi voittaa heitä, liity heihin. Tämän oivallettuani liityin mielellisesti paikalliseksi ulkojäseneksi.

Useaan otteeseen pohdin sitä, että mitä on ammattitaito? Kuinka pitkälle se on opiskeltavissa ja onko oppiminen koskaan universaalia? Onko ammattitaito synonyymi hankitulle verkostolle? Olin maassa, jossa en kysymättä tiennyt edes kahviin laitettavan maidon merkkiä, joten voinko olla ammattitaitoinen? Suomessa työnhaku perustuu koulutuksella hankittuun pätevyyteen ja edellisiin työkokemuksiin.  Vastavalmistuneen on vaikea saada työtä ilman kokemusta ja kokemus ei kartu ilman tarjottuja mahdollisuuksia. Mikä tekee kokemuksesta niin tärkeän valintakriteerin? Pohdinnoissani päädyin siihen lopputulokseen, että työsopimuksella ostetaan pitkälle kokemuksen tuoma kontaktipääoma. Uusi työntekijä omaa ehkä niitä kontakteja, joita on hamuttu yrityksen alaisuuteen jo pidemmän aikaa tai sitten kontaktipinta on pitkälle samaa työnantajan kanssa. Näin ollen voisin väittää, että ulkomaille lähtiessä ei ole siinä määrin ammattitaitoinen, kun uudessa maassa saman aikaa työskennellyt vastaavaa työtä hakeva. Näin minä ainakin tunsin. Koska en tuntenut maan tapoja, alueita ja toimintamalleja, niin olin monilta osin kädetön. Ainoa todellinen lohtu oli, että tunsin hyvin klassisen musiikin työkentän, terminologia sekä orkesteri- ja oopperakirjallisuuden pääteokset. Rauhoituin aina, kun pääsin konserttia kuuntelemaan, koska kahden tunnin ajan tiesin mitä tapahtuu seuraavaksi.

LIVE YOUR LIFE

En viihtynyt työpaikassani, mutta olen iloinen saamastani kokemuksesta. Miksi en viihtynyt? Siksi, että arvostan demokratiaa ja tasavertaisuutta. Luulin, että hierarkia ja sääty-yhteiskunta on yli 200-vuoden takaista elämää, mutta valitettavasti se on yhä nykypäivää Englannissa. Ainoa muutos vanhaan on, että voit itse vaikuttaa siihen, että mihin asti pystyt yhteiskunnassa kiipeämään. Lontoo on verraton paikka sellaiselle, joka tähtää urallaan korkeasti arvostettuun asemaan. Sen saavuttaminen vaatii kyynärpäitä, röyhkeyttä, kauniin hymyn ja laskelmoivan pään.

Työharjoittelun suorittaminen ulkomailla on suuri valinta ja se tarkoittaa vähintään kolmea harjoittelua yhtä aikaa:

• Työharjoittelu

• Ulkomailla asuminen, sopeutuminen

• Suomesta pois oleminen

Ensimmäisen ymmärtää helposti jo ennen matkalle lähtöä, toisen käsittää viimeistään silloin kun viemäri lakkaa vetämästä ja kolmannen vasta, kun ongelman tai yksinäisyyden ilmetessä et voikaan soittaa hyvälle ystävälle ja lähteä hänen kanssaan ruotimaan asiaa lähikippolaan. Chattailin muutamana iltana yhden Tampereen tuttuni kanssa, joka oli vaihdossa Lyonissa. Hänen kokemuksensa olivat monelta osin peilattavissa omiini, joten sain uskoa itseeni. En ollutkaan hullu, vaan kyseessä on monelle ulkomaille muuttaneen yhteinen käsitys.
Matka oli todellinen kokemus, joka kasvatti minua monessakin mielessä. Olen haaveillut ulkomailla asumisesta jo usean vuoden ajan ja nyt näin palan todellisuutta. Lyhyesti, mutta riittävän pitkästi, jotta tiedän mitä itse ulkomailta odotan. Haluan kokemuksia, uusia näkemyksiä ja inspiraatiota. Uskon, että asun vielä tulevaisuudessakin pätkiä ulkomailla, mutta ainakin nyt koen, että pysyvämmin sydämeni koti on Suomessa.

Terguin,

ma”

Maija Kylkilahti työskentelen tällä hetkellä Helsingin juhlaviikoilla klassisen musiikin tuottajana.