Allergiat keskeyttivät opinnot – Katri Määttänen löysi uuden kutsumuksen
”Muoti ja vaatetus merkitsevät minulle ennen kaikkea itsensä ilmaisua. Arkenakin pukeudun mieluiten omaa silmää miellyttäviin vaateyhdistelmiin ja vältän suuren massan mukana liikkumista. Uskon, että suuremmillekin suunnittelijoille vaatetus ja vaatteiden suunnittelu merkitsee itsensä ilmaisua ja voi muotoutua jopa taiteeksi”, kertoo Helsinkiläinen, 24-vuotias Katri Määttänen.
Määttänen kertoo vanhempiensa eronneen hänen ollessa 6-vuotias.”Jostain syystä päädyin asumaan isän kanssa ja veli äidin kanssa. Sillä hetkellä se vaikutti toimivalta ratkaisulta. Isä ei oikein osannut ostaa minulle nättejä vaatteita”, hän toteaa huvittuneena. Innostuksen vaatetusta ja muotia kohtaan hän kertoo syttyneen viikoittaisilla vierailuilla äidin luona. ”Käytiin aina äitin kanssa kaupoilla ja ostettiin ihania vaatteita. Siitä muodostui sellainen meidän kahden välinen erikoisjuttu.” Hän sanoo ihailleensa jo lapsena äitinsä pukeutumistyyliä.
Määttänen nimeää tyyli-idolikseen vaatesuunnittelua opiskelevan ystävänsä. ”Tutustuimme yläasteella, kun kävimme yhdessä PMMP:n keikoilla”, hän kertoo. Lisäksi kaksikko opiskeli samaan aikaan Tampereella vaatetusta. ”Hänellä on oma selkeä tyyli eikä hän vertaa itseään muihin”, Määttänen kuvailee ystäväänsä.
Vaatetusalalta tuottajaopiskelijaksi
Täytettyään 20 vuotta Määttänen pakkasi laukkunsa ja muutti Lontooseen tarkoituksenaan suorittaa opinnot muotimarkkinoinnista London Metropolitan Universityssa. ”Yliopiston opetuksen taso vastasi suomalaisen lukion tasoa. Koulu ei ihan tuntunut hintansa veroiselta ja päätin palata vuoden jälkeen Suomeen”, Määttänen toteaa. Tampereella aloitetut vaatetusompeluopinnot valitettavasti jäivät kesken pahojen pöly- sekä kemikaaliallergioiden vuoksi. Nyt hän on löytänyt paikkansa Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon tutkinto-ohjelmassa.
Määttänen kertoo valinneensa kulttuurituotannon kiinnostuttuaan tapahtumien tuottamisesta. ”Suunnittelu kyllä kiinnostaa minua, tuntuu vain että minulla ei riittäisi ideat. Haluan yhdistää kulttuurin ja muodin. Suomessa on todella vähän muotitapahtumia ja ne ovat kaikki hyvin samankaltaisia. Haaveenani on luoda uusia erilaisia tapahtumia sisäpiiritapahtumien vastakohdaksi”, hän kiteyttää.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Katria kiinnostaa työ muotialan yrityksessä tai myymäläpäällikkönä vaateliikkeessä. Näiden töiden hyvä puoli on työn vakaus ja palkansaannin varmuus, toisin kuin tapahtumatuotannossa”, Määttänen pohtii. ”Toki tapahtumienkin tuottaminen kiinnostaa, siinä pitäisi vaan menestyä ja tienata”, hän naurahtaa.
Määttäsen paras ystävä on suunnitellut perustavansa oman vaatemerkin ja kysellyt Määttästä projektiin mukaan. Unelmatyökseen Määttänen määrittelee kuitenkin työn jota rakastaisi ja jossa viihtyisi. ”Haluan luoda unelmatyön itse itselleni.”
Kirjoittanut Vilma Salovaara.
Pelinainen Anna Myllyluoma
Videopelaajista mielikuva on yleensä jokin seuraavanlainen: teinipoika linnoittautuu huoneeseensa. Ei kavereita. Juo energiajuomaa eikä puhu ihmisille päiviin. Anna Myllyluoma, 25, pelaa videopelejä ja kutsuu sitä sosiaaliseksi harrastukseksi.
Anna ei näytä tavalliselta pelaajanörtiltä. Hän on kaunis, sosiaalinen ja hänestä paistaa positiivinen asenne sekä terve itsetunto. Anna asuu Helsingissä, mutta suurimman osan lapsuudestaan hän vietti 3 000 asukkaan Voikkaassa. Pienellä paikkakunnalla piirit olivat pienet, ja peliharrastus löytyi kavereiden kautta.
Lapsuudessa Anna usein kerääntyi kaveriporukalla pelailemaan pelejä. ”Se oli meidän tapa kokoontua ja tehdä juttuja. Monet meidän leikitkin pohjautui peleihin, esimerkiksi kun leikimme vallinherraa niin se oli Mario vallinherra”, Anna muistelee.
Kun ikää tuli ja englannin kielen taito karttui, Anna siirtyi tasohyppelypeleistä vaativampiin peleihin. ”Saatoin olla koulusta pois, jos oli joku iso peli menossa.” Ystävyssuhteet eivät kuitenkaan ole pelaamisesta kärsineet. Vanhemmallakin iällä Anna kertoo tavanneensa paljon ihmisiä sitä kautta, että puheeksi on tullut hänen pelaamisensa. Nettipelaamisen yleistyminen on vienyt Annan jopa ulkomaille. Hän tutustui pelihuoneessa hollantilaisiin pelaajiin, joiden kanssa ystävystyi. Puolen vuoden yhdessä pelaamisen jälkeen Anna osti lentoliput, ja matkusti Hollantiin tapaamaan ystäviään. Hän pitää heihin edelleen yhteyttä.
Miesten maailmassa
Poikatytöksi itseään kuvaileva Anna on viihtynyt poikavaltaisessa pelimaailmassa. Pelaajien keskuudessa tytöt ovat kuitenkin vähemmistössä, joten ennakkoluulojakin vielä on. “Ensiksi voi olla sellainen luulo, että en pelaa yhtä hyvin kuin muut.” Suhtautuminen yleensä muuttuu, kun Anna todistaa luulot vääriksi. Anna kertoo tuntevansa vähän muita pelaavia naisia. ”En oikein tiedä mistä se johtuu. Kyllähän moni katsoo elokuvia, ja esim. Final Fantasy -peliä voisi hyvin verrata elokuviin.” Anna työskentelee myös dj:nä ja sekin ala on miesvaltainen.
Pelaamisen ja dj-keikkojen lisäksi Annan aika kuluu koulussa. Metropolia Ammattikorkeakoulussa kulttuurituotantoa opiskeleva Anna ei vielä tiedä, mihin haluaa valmistuttuaan erikoistua. Pelien parissa työskentelykään ei ole täysin poissuljettua. ”Periaatteessa se voisi kiinnostaa, en oikein tiedä vielä. Kavereillani on pelifirma, joten ehkä heidän kanssa voisi olla kiva keksiä jotain, johon voisin yhdistää koulutustani”, Anna pohtii.
Vaikka pelaaminen jäisi Annan elämään vain pelkäksi harrastukseksi, on se silti hänelle tärkeä osa elämää. ”Olen luvannut mennä naimisiin sen ihmisen kanssa, joka voittaa minut Mario Kart 64:ssa”, nauraa Anna. Vielä kukaan ei ole Annaa päihittänyt, vaikka yrittäjiä on riittänyt. Siinä on siis jollekin vielä tehtävää.
Kirjoittanut Maria Hopponen.
Jesse Lempiäinen: ”Tää kaikki tulee mun päästä”
Vastapäätäni istuu nuori herrasmies hymyssä suin, ja kertoo tarinoita tuoreista reissuistaan keikkarintamalla. Kyseessä on parikymppinen tuottaja ja dj Jesse Lempiäinen. Lempiäinen, joka paremmin tunnetaan Ninth Floorina, kertoo kuinka musiikki on aina kuulunut hänen elämäänsä. Kuusi vuotiaana pianon soitosta, bändi toiminnan kautta dj-tuottajaksi matkannut Lempiäinen pohdiskelee ääneen menneisyyttään ja muistelee ensimmäisiä omia tuotoksiaan ja kuinka hän päätyi ensimmäiselle DJ keikalleen vuonna 2012. ”Erään biisin valmistuttua googletin suosittuja blogeja minne voisin lähettää biisini. Lopulta kappaleeni pääsi Saana Parviaisen blogille, eikä kauaakaan kun sain ensimmäisen keikkanikin.”
Värikkäästä ja aina yhtä niin aurinkoisesta persoonastaan tunnettu Lempiäinen naureskelee kahvipöydän ääressä puheen aiheen vaihtuessa Ninth Floor aliaksen syntymiseen ja tarinaan: ”Nimi syntyi siitä, kun yksinkertaisesti asun yhdeksännessä kerroksessa”, Lempiäinen toteaa hieman naureskellen. Ninth Floorin tarinan edetessä Lempiäinen tuo esille myös omat mieltymykset ja kuinka hänen öinen henkilöllisyys ja identiteetti ovat vaihtuneet vuosien saatossa useampaakin otteeseen: ”Ninth Floorin biisit ja grafiikat ovat aina semmoisia kuin mitä haluan tehdä juuri sillä hetkellä. Tää kaikki tulee mun päästä, enkä suunnittele liikaa eteenpäin vaan haluan tämän kautta ilmaista itseäni”
Hetken tarinoinnin ja muistelujen jälkeen tuleekin esille vasta aihe minkä takia tapasimme Lempiäiisen. Nuoren herrasmiehen olemuksen ja asennon vaihdos kuvastavatkin erinomaisesti kuinka tosissaan Lempiäinen onkaan uudesta aluevaltauksestaan.
– Mistä äkillinen mielenkiinto elokuvamusiikkeihin ja ylipäätään elokuva-alalle?
Kahvikuppiaan hiljalleen mutta tasaiseen tahtiin tyhjentävä Lempiäinen aloittaakin pohjustamisen pitkältä aina elokuvien katsomisesta aina elokuvamusiikkisäveltäjien ihannointiin asti. Syksyllä amerikkalaiseen Hand Of God- televisiosarjaan musiikkia tuottanut Lempiäinen kertookin kyseisen projektin olleen ikään kuin lähtölaukaus elokuvamusiikki bisnekselle. Hand Of God- projektin kautta kontakteja ja linkkejä elokuva-alalle kerännyt Lempiäinen haaveilee kokonaisen albumin tuottamista, josta toivoisi ainekin muutaman teoksen menevän myydyksi elokuvamaailmassa.
Suureksi elokuvien kuluttajaksi myöntyvä Lempiäinen kertookin pyrkivänsä hyödyntävänsä DJ:nä ja tanssimusiikin tuottajana opittuja taitoja ja kykyjä elokuvamusiikin teossa. Perinteisen säveltämisen sijaan Lempiäinen kuvailee kuinka hän pyrkisi hyödyntämään tietokoneella tuotettujen kappaleiden yhteydessä sinfoniaorkesterioita. ”Pyrkisin tuomaan konemusiikista tunnetasot enemmän esiin. Musiikkini vahvistaisi elokuvassa esiintyviä tunteita ja tarinoit.” Lempiäinen kuvailee yhtä uusinta tuotostaan jopa niin ahdistavaksi, että häntäkin alkaa ahdistaa kuunnellessaan kyseistä kappaletta.
Haastattelun lopuksi Lempiäinen vastaakin kysymykseen koska tarkoitus päästä elokuvabisnekseen sisälle lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Heti kun joku ostaa noita biisejä!”
Kirjoittanut Teemu Jalkanen.
Oona Laine: Suoraa päätä tornadon silmään
“Voi kun voisi asua täällä”, huokaili Oona Laine nenä kiinni bussin ikkunassa, kun piti matkata lukioaikoina takaisin Turkuun bändikeikalta Helsingistä. Laine löytää itsensä usein haaveilemasta, mutta mikään turha mimmi hän ei ole.
Oona Laine syntyi 20 vuotta sitten Turussa viehättävään rintamamiestalo-ydinperheeseen. Hän perheen vanhimpana lapsena johti leikkejä ja oli usein mies tai isä, sillä hän ei mielestään sopinut perinteiseen tytön rooliin. Laine oli myös todellinen hurjapää. Särkänniemen Tornado pisti hänet ylösalaisin parhaimmillaan yhdeksän kertaa yhden päivän aikana.
Ala-asteella Oona Laine ei viihtynyt. Hän oli se ”yhdestoista tyttö”, jota kukaan ei koskaan valinnut parikseen. Yksinäisyys on nykyään luksusta, jota Laine haluaa vaalia, mutta hylkäämisen tunne oli eri asia. Nämä kokemukset jäivät hänelle vahvasti mieleen ja Laine haaveili suuremmista kuvioista ja todellisesta itsenäistymisestä.
Yläaste ja musiikkiluokka olivat Oona Laineen toivoma muutos. ”Siellä oli samantyylisiä ihmisiä ja halusin olla näkyvämpi persoona”, hän naureskelee. Nämä samantyyliset ihmiset jatkoivat Laineen kanssa samaan musiikkilukioon ja sieltä lähti itämään hänen tämän päivän mieluisin harrastuksensa, heidän bändinsä. Seitsemän kauniin accapellalaulajan yhtye antaa Oona Laineelle paljon. ”Esiintyminen on parasta. Ainutlaatuista on myös tuoda lavalle kovan työn tulos”, innostuu Laine. Kerran he esittivät rappari Elastisen Anna soida –kappaleen ja kuvasivat sen. Oona Laine lähetti rohkeasti klipin heidän esityksestään suoraan Elastisen Facebook-seinälle. ”Saanko jakaa seinälläni?” kuului Elastisen vastaus tytöille ja niin heistä tuli kuuluisia ainakin 700:lle klipin peukuttajalle. ”Me uskomme aina itseemme!”
Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon opiskelut saivat Oona Laineen vihdoin muuttamaan Turusta Helsinkiin. ”Helsinki on ehdottomasti Suomen kiehtovin kaupunki. Asukkaat ovat avarakatseisia, eivätkä samasta muotista tehtyjä. Täällä saan olla vapaasti oma itseni ja lähellä Eurooppaa”, hihkaisee Laine onnesta. Hän haluaa ottaa kaupungista kaiken toiminnan irti, eikä lokeroitua mihinkään tiettyyn kuplaan.
Koulu Metropoliassa on lähtenyt Laineella hyvin käyntiin ja päämäärät ovat hänellä peilinkirkkaat. Tulevaisuudessa Oona Laine haluaa työskennellä musiikkituotannon parissa, ja ohjaava tuottaja olisi hänen mieluisin suuntauksensa. Hänen vahvuutensa on stressaamattomuus, mutta se ei tarkoita, etteikö asioilla olisi hänelle väliä. Haaveensa eteen tämä kuorestaan puhjennut turkulaismimmi on valmis tekemään kaikkensa, vaikka rikkomaan oman ennätyksensä ja huristelemaan Tornadossa ainakin kymmenen kertaa putkeen.
Kirjoittanut Jaana Aalto-Setälä.
Suvi Koli: Rohkeutta, toiveita ja haaveita
Suvi Koli, kaunis 34-vuotias, riemua täynnä oleva nuorisielu on temmeltänyt tanssi taiteen kentällä jo 15 vuotta. Suvi on siis tanssija ja laulaja tai virallisemmin musikaaliartisti, joka todella nauttii työstään paljon.
Suvi elää tietynlaisessa murrosvaiheessa, jossa hän pohtii miten yhdistää taiteellinen elämä ja muut vaihtoehtoiset ammatilliset kuviot. Suvi aloitti syksyllä kulttuurituotannon opinnot Metropolian ammattikorkeakoulussa, mikä onki avannut uusia ovia ja mahdollisuuksia. Opiskelu on alkanut Suvin mukaan hienosti.
”Ensin kyllä vähän mietitytti että mitähän tästä tulee”, Suvi naurahtaa.
Hän on innoissaan tunneilla käydyistä antoisista keskusteluista ja uusista näkökulmista mitä niiden myötä on tullut.
”Kaikilta voi oppia jotain uutta”, hän sanoo ihaillen luokkalaisiaan.
Suvi kertoo myös ihailevansa määrätietoisia ihmisiä, joita kuhisee kulttuurituotannon yksikössä.
Opiskelu on kuitenkin tuonut myös aikataulullisia haasteita Suvin elämään. Esityksiä ja niihin liittyviä harjoituksia on paljon, eikä oman itsensä kehittämiseen jää tarpeeksi aikaa. Suvi on kuitenkin tyytyväinen saavutuksistaan tanssin parissa. Hän on päässyt mukaan haaveilemiinsa produktioihin ja tuotantoihin, josta hän on erittäin onnellinen.
”Eivät ne kaikki ihan olleet tuotannollisesti sellaisia mitä olin kuvitellut, mutta se, että sain olla niissä mukana on minulle suuri saavutus. Koen olevani etuoikeutettu”, Suvi kertoo tyytyväisenä.
Suvilla on myös produktioita, jossa hän pelkästään laulaa soolona. Tästä Suvi on erityisen iloinen, koska musiikki on myös aina ollut tärkeä osa hänen elämäänsä.
”Ihan levolliset fiilikset”, hän sanoo.
Suvi toivookin rohkeutta haistella uusia tuulia ja uskallusta uusille mahdollisuuksille. Hän toivoisi, että nyt koulun aikana hänen visionsa selkeytyisivät. Hän toivoo löytävänsä uuden intohimon ja oman paikkansa. Suvi haluaa päästä testaamaan, onko tuottaminen se mistä hän tykkää.
”Haluan ainakin tuottaa teatteria. Haluaisin tuoda omat visioni lavalle, vaikka saattaisinkin olla liian taiteilija ystävällinen”, Suvi tokaisee.
Suvi on valmis haasteisiin ja hänellä on ”peacefull mind”. Suvi kertoo palon tanssia kohtaan olevan vielä voimakas. Hän haluaisi toteuttaa tanssia vielä suuremmin, mikä olikin osa syynä Suvin hakiessa kulttuurituotannon tutkinto-ohjelmaan.
Unelmapäivänä Suvi viettäisi kiireetöntä laatu aikaa läheisten ihmisten kanssa. Suvi viettäisi unelmapäivänsä myös mieluusti esimerkiksi lomamatkalla. Suvi aikoo nauttia elämästä ja ottaa siitä kaiken irti. Myös perheen perustaminen on käynyt mielessä.
”Olisi kai se jo aika ajankohtaista, vaikka se nyt varsinkin koulun ohella muuttaisi aika paljon. Toivon rohkeutta, että voisin joskus edes yrittää saada lapsen. Minulla on haaveena, että voisin joskus olla äiti”, hän haaveilee. ” Pitää myös antaa itselleen mahdollisuus vaihtaa päämääriä, vaikka olisikin joskus jonkun asian päättänyt.”
Kirjoittanut Ablaye Ndiaye.