Kulttuurituottajat Metropolia

Takinkäännöllä kulttuurituottajaksi: Haastattelussa Hanna Kokkonen

Avaan oven Helsingin Arabiassa sijaitsevaan toimistorakennukseen. Nousen hissillä neljänteen kerrokseen, ovessa lukee Metropolia. Olen saapunut Tuottamolle, Suomen suurimman ammattikorkeakoulun kulttuurituottaja-opiskelijoiden opetuspaikalle. Sohvalla minua odottaa nuori tummaan pukeutunut nainen, hän on suomalaisen tapahtumatuotannon tulevaisuuden lupaus Hanna Kokkonen.

Hanna on päässyt vuoden 2015 yhteishaussa opiskelemaan kulttuurituotantoa Metropolia ammattikorkeakouluun.Vielä vuonna 2014 Hanna oli varma siitä, että hänen paikkansa olisi lääkiksessä. Hanna on kuitenkin kääntänyt takkia, valkoinen lääkärintakki on vaihtunut värikkääksi kulttuurin kaavuksi. Mikä on saanut Hannan muuttamaan mielensä?

Ensikosketus kulttuuriin

Hannan on tuonut kulttuurin pariin pianonsoitto. Jo 8 vuotiaasta hän on viihtynyt koskettimiston takana, ja viihtyy vieläkin. Hänen huoneestaan löytyy yhä piano, jota hän soittaa lähes päivittäin.

Kokkosella on myös laaja kokemus partiotoiminnasta. Kymmenen vuotta partiossa sekä paikka lippukunnan hallituksessa ovat jättäneet jäljen.

Hanna kertoo partion inspiroineen häntä kulttuurituotannon alalle. Partio liittyy paljon kulttuuriin, sen lisäksi siellä oppii hyödyllisiä järjestötoiminnantapoja.

”Koen, että kulttuurituotannon opintoihin pääsemisessä minua auttoi yhtä paljon taustani partiossa, kuin myös taustani pianon soitossa”.

Kulttuurituottajan opinnot

”Valmistuttuani lukiosta vuonna 2014 olin varma, että menen opiskelemaan lääkikseen. Täyttäessäni hakupapereita mietin, että olisi hyvä hakea myös jonnekin muualle, jos lääkis ei tärppääkkään. Selasin Metropolian esitteitä ja löysin kulttuurituotannon, kiinnostuin opinnoista oitis!”

Lääkikseen hän ei päässyt, eikä myöskään kulttuurituotantoon vielä vuonna 2014. Siitä huolimatta syttyi Hanna Kokkosen ja kulttuurituotannon välille tulinen suhde.

Silloin Hanna alkoi selvittää, mistä kulttuurituotannossa on kyse. Tuotantoon hän perehtyi lukemalla ja katsomalla videota netistä, sekä käymällä tapahtumissa. Vuotta myöhemmin kolahtikin kotiin kirje, jossa toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan kulttuurituotantoa Metropoliaan.

Hanna on yhä hämillään siitä, miten on päässyt tänne opiskelemaan. Pääsykoekirjat olivat jääneet melkeinpä lukematta. Kokeissa auttoi paljon hänen menestyksensä lukion matematiikassa. Haastavimmaksi osaksi pääsykoeprosessia osoittautui ryhmähaastattelu.

”Haastattelu oli todella painostava tilanne. Koin, että en oikein saanut kerrottuani itsestäni mitään. Nähtävästi se ei valvojia häirinnyt, täällä ollaan!”

Aikani Hannan kanssa lähenee loppuaan. Haastattelun aikana tuottamon hälinä on hiljennyt, ruokatunti on alkanut. Ennen kuin päästän Hannan syömään, haluan udella vielä, mietitkö yhä lääkikseen hakemista?

”En. Tää on mun paikka!”

Kirjoittanut Juan Covarrubias.

Maaria Klemetti: Kohti unelma-ammattia – kovalla työllä ja pitkällä pinnalla

Voiko innostamisen taidon oppia? Tätä pohdin katsellessani edessäni istuvaa 18-vuotiasta Maaria Klemettiä, jonka silmät hohtavat innostusta päästessään kertomaan omista projekteistaan. Pienen paikkakunnan kasvatti Klemetti on vastikään muuttanut Nastolasta yhdessä avopuolisonsa kanssa suoraan Helsingin sykkeeseen toteuttamaan unelmaansa kulttuurituottajana.

”Ei hetkeäkään ilman projekteja”,  Klemetti huudahtaa reippaana. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt tehdä jo kaksi kokopitkää lastenelokuvaa, joissa käsikirjoitus, tuottaminen, puvustus, ohjaus sekä editointi on kaikki Klemetin kädenjälkeä.  Tämän lisäksi hän on vetänyt lasten kesäkerhoa, sekä suunnitellut erilaisia osallistavia seikkailukilpailuja. Kun käynnissä oleva projekti on lopuillaan, Klemetti on jo innolla tarttumassa uuteen.

Kysyessäni millaisena hän näkee polkunsa tulevaisuudessa, Klemetti vastaa napakasti:  ”Olin ajatellut että minusta tulisi elokuvaohjaaja, mutta kun aloin tehdä tapahtumia, ymmärsin että haluankin olla tuottaja. Elokuvat kiinnostavat, mutta tapahtumatuotanto kiinnostaa enemmän.”

Kiinnostukseni herää siihen, miten nämä projektit ovat saaneet alkunsa. Äitinsä tarinoista inspiroituneena Klemetti lähti käsikirjoittamaan elokuvia. Elokuvaprojekti sai tulta alleen kun joululahjaksi tuli videokamera sekä editointiohjelma. Muutaman kuukauden suunnittelun jälkeen elokuvan teko oli jo täydessä vauhdissa koko perheen voimin. Maaria kuvaa kauniisti dynamiikkaa perheensä sisällä. On hienoa kuulla, kuinka perhe-elämä voi inspiroida ponnistamaan elokuviin. Hetkittäiset epätoivon tuntemukset eivät saaneet innokasta tuottajan alkua lannistumaan vaan ne toivat lisää tuulta purjeisiin.

Ensimmäisen tapahtumansa Klemetti järjesti vuoden 2014 kesällä. Mahtava Nastola- rundi oli kahdeksan tunnin kilpailu, jossa pyöräiltiin Nastolassa ja suoritettiin erilaisia tehtävärasteja. Tästä tapahtumasta innostuneena kesällä 2015 Klemetti ja hänen äitinsä innostuivat suunnittelmaan astetta suuremman tapahtuman. Amerikkalaisen Selviytyjät- kilpailusarjan pohjalta alettiin työstää Nastolan Surviutujat- tapahtumaa. ”Se on kaikista paras juttu mitä olen saanut tehtyä” , Klemetti kommentoi. Surviutujat- tapahtuman parissa työskenneltiin yhteensä 10 kuukautta, joista kuusi kuukautta oli erittäin aktiivista työskentelyä. ”Tapahtuma oli monipäiväinen. Kilpailijat nukkuivat teltoissa, tekivät itse ruokansa ja suorittivat erilaisia seikkailuhenkisiä tehtäviä pitkin päivää.” Klemetti on tehnyt tapahtumastansa myös melkein viisituntisen dokumentin.

Ei epäilystäkään siitä, etteikö Klemetti olisi valinnut uraansa oikein. Klemetti toteaa päättäväisesti: ”Metropoliaan tulin opiskelemaan että saisin ammatikseni tehdä sitä mikä on kaikkein parasta, eli tapahtumia”. Häikäisevää luovuuttaan käyttäen Klemetti on saanut toteutettua välillä mahdottomiltakin tuntuneita ideoita. Kunnianhimo on avainsana tähän kaikkeen ja se tulee viemään Klemetin vielä pitkälle tulevaisuudessa.

Kirjoittanut Essi Hoppari.

Teemu Jalkanen: ”Rakkauteni Kouvolaan luja kuin betoni.”

Kouvolalainen uranuurtaja Teemu Jalkanen istuu rentona aulassa kädessään viineri sekä aamulle pakollinen energiajuoma. Tyynen oloinen 23-vuotias Jalkanen on saanut aikaan jo paljon. Musiikin tahdittamista yökerhoista kannustushuutojen täyttämiin urheilutapahtumiin. Monialainen vaikuttaja on suuntanut katseensa jälleen uusiin suunnitelmiin. Uutena aluevaltauksena Jalkanen on ottanut tähtäimeensä kahvilabisneksen.

– Kahvila on ollut harkinnassa jo pitkään, noin 4 vuotta. Sen jälkeen täs on tullu mukaan ja lähteny erinäisiä ihmisiä. Varmasti sit kun ihmiset ja paikka osuu kohdalleen, kahvila tapahtuu, kertoo Jalkanen aikatauluistaan.

Kahvila olisi tarkoitus perustaa keskelle Kouvolan keskustan kävelykatua. Yrittäjyyden lisäksi Jalkanen aloitti juuri opiskelut Helsingin metropoliassa kulttuurituotannon parissa, sekä muutti asumaan Helsingin Alppilaan. Välimatka on kasvanut pitkäksi, mutta Kouvola kutsuu silti takaisin.

– Rakkauteni Kouvolaan on luja kuin betoni. Kasvoin siellä ja kaikki aina valittaa, ettei siellä koskaan tapahdu mitään, eikä kukaan tee asialle mitään. Ja se on ärsyttäny miuu, selittää Jalkanen syyksi miksi kahvila perustetaan Kouvolaan.

– Olen järjestänyt siellä marginaalitason tapahtumia, joista jengi povas et ne ei tuu koskaan onnistumaan. Yksikään tapahtuma ei koskaan epäonnistunut, jatkaa jokaisen tapahtuman loppuunmyynyt Jalkanen.

Turhautuminen siihen, että omanlaiselle musiikille ei ole löytynyt paikkaa, on ajanut Jalkasen tekemään kaiken itse. Kahvilassa olisi tarkoitus yhdistää kaksi Jalkasen intohimoa; musiikki ja kahvi.

– Kahvila on yksin miun homma, johon mie haluan yhteistyökumppaneiksi niin musiikkivaikuttajia, kuin kahvilabisneksen baroneita, kertoo Jalkanen. Ehdotin Jalkaselle Kouvolan supersankarin titteliä ja viittaa johon mies vastasi vaatimattomasti: ”Ei viel katotaan sitku mie oon 60-vuotias.”

Meidän muiden joutuessa odottamaan kahvilan toteutumista, on tulevalla supersankarilla jo suunnitelmat kahvilan jälkeen.

– Kahvila on vain yksi toteutettava märkä unelma lisää, hän sanoo. Monitaituri kertoo suuntaavansa katseensa kansainvälisille kentille ja aikovansa kasvattaa jo olemassa olevia projekteja.

– Miulla on pieni black book johon kirjotan jokaisen idean mikä miulle päähä tulee. Aina kun saan edellisen projektin rullaamaan, kaivan sieltä uuden, kertoo yrittäjä. Tulevaisuuden suunnitelmia Jalkanen raottaa hieman. Jalkasen Escape –niminen Kotkalainen klubitapahtuma, joka on tuonut maakuntaan kansainvälisiä tähtiä, kokee pian muutoksia.

– Muuta en voi kertoa, mutta Escape tulee kasvamaan, ja isosti, heti vuodenvaihteen jälkeen, paljastaa tämä lupaava yrittäjä ja päättää haastattelun nauraen ja syöden viimeiset viinerin rippeet. Jalkasen rakkaus Kouvolaan on luja, mutta Kouvolan rakkaus Jalkaseen on vielä lujempi.

Kirjoittanut Jesse Lempiäinen.

iia Hopponen

Maria Hopponen, 30, on aktivisti, sanan hyvässä merkityksessä. Marialla on halu vaikuttaa ja hän tekeekin tärkeäksi kokemiensa asioiden eteen niin paljon kuin pystyy.

”Aloitin vapaaehtoistyön 15-vuotiaana muuttaessani Hämeenlinnaan. Marssin paikalliseen Maailmankauppa Kirahviin, joka myy Reilun kaupan tuotteita. Kerroin, että minua kiinnostaa heidän toimintansa ja kysyin, olisiko heillä minulle jotakin tekemistä.”

Kirahvi oli Marian ensimmäinen vapaaehtoistyö. Vapaaehtoisille kuului esimerkiksi kaupan pyörittäminen lauantaisin sekä tilauksissa ja muissa kaupan töissä auttaminen. Melko nopeasti Kirahvissa aloittamisen jälkeen Maria huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin paikallisen elävän musiikin yhdistyksen kaipaavan aktiiveja.

”Hämeenlinnassa toimii Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys Ämy Ry. Heidän suurin tapahtumansa on ilmaisfestivaali Ämyrock, joka järjestetään aina kesällä. Lähdin Ämyn toimintaan mukaan, ja sitä tein monta vuotta. Järjestimme klubeja Hämeenlinnassa, sekä sitä festaria.”

Maria kertoo aktivistipiirien olevan hyvin pienet. Kenttää oppii tuntemaan nopeasti, ja yksi työ saattaa poikia yllättäen lisää.

”Päädyin töihin EU-projektiin, jossa haluttiin aktivoida kansalaisjärjestöjä. Projekti kulkee nimellä Mahdollisuuksien tori, ja se järjestetään ympäri Suomea. Homma toimii niin, että paikalliset järjestöt yhdessä järjestävät yhden päivän tapahtuman, missä esitellään paikallisia organisaatioita ja tahoja.”

Hämeenlinnassa vierähti kymmenisen vuotta. Muutaman mutkan kautta Marian tie vei lopulta Joensuuhun ja hän aloitti siellä valokuvausopinnot sekä jatkoi aktivistitoimintaansa.

”Jos vertaan aktivismipohjaa Hämeenlinnan ja Joensuun välillä, on Joensuussa paljon aktiivisempi meininki. Siellä verkostoitui vielä enemmän erilaisten toimijoiden kanssa, ja mukaan tuli rasismin vastaisuus- ja yhdenvertaisuustoiminta.”

Koulussa Maria oli kiinnostunut erityisesti kuvajournalismista. Hän onnistuikin yhdistämään aktivismitoimintansa koulunkäyntiin.

”Minua kiinnosti myös kehitysmaan kauppa ja taustani ansiosta minulla oli tietoa näistä järjestelmistä.  Olin ensimmäisen vuoden opiskelija, enkä oikein tiedä mikä onnen potkaisu siinä kävi, että koulun puolesta minut lähetettiin Etiopiaan kolmeksi viikoksi. Minulla ei ollut siellä varsinaista koulua, mutta sain matkasta työharjoittelupisteitä. Järjestin itse itseni kahvitilalle, joka kuuluu Reilun kaupan järjestelmään. Vietin myös paljon aikaa maaseudulla ja kiersin suomalaisella lähetystyörahalla ylläpidettäviä kouluja.”

Kokemus oli Marian mukaan opettavainen ja antoi hänelle paljon rohkeutta, olihan se hänen ensimmäinen ulkomaan matkansa yksin. Sittemmin Maria on muuttanut Helsinkiin ja on edelleen mukana muun muassa feministitoiminnassa ja Amnestylla. Sen lisäksi hän opiskelee kulttuurituotantoa.

”Intohimoni ovat edelleen valokuvaus ja taide sitä kautta, sekä tämä maailmanparannus. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa yhdistän nämä jutut tulevassa tuottajan ammatissani.”

 Kirjoittanut Anna Myllyluoma.