Oheiset haastattelut on kirjoitettu kulttuurituotannon tutkinnon ensimmäisen vuoden Ammatillinen kirjallinen ilmaisu -opintojaksolla syksyllä 2014, ja osa myöhemmin, keväällä 2017. Opiskelijat ovat saaneet palautetta teksteistään ja heillä on ollut mahdollisuus työstää niitä eteenpäin palautteen pohjalta. Jutut julkaistaan haastateltavien ja kirjoittajien luvalla ja opintojaksolle viimeksi palautetussa muodossa.
Tervetuloa tutustumaan kutuihin -14!
Vera Schneider päätyi opiskelemaan kulttuurituotantoa Helsingin Metropoliaan alunperin roolipelien innoittamana. Lapsuuden fantasiatarinoista liikkeelle lähtenyt harrastus kehittyi vakavammaksi toiminnaksi aikuisiän kynnyksellä. Harrastus roolipelien parissa avasi Schneiderille mahdollisuuksia toimia erilaisissa tuotannollisissa tehtävissä, joista kimmoke tuottajan ammattiin sai alkunsa.
Schneider on järjestänyt liveroolipelitapahtumia jo useiden vuosien ajan. ”Meidän pelit ihan ensimmäisestä pelistä eteenpäin on ollut noin 50 henkilön suuruisia. Ne on liveroolipeleiksi työmäärältään iso- tai keskikokoisia, koska ne vaatii tosi paljon kirjottamista”, Schneider kertoo. Hän on ollut mukana tuottamassa Ropecon-tapahtumaan erilaisia ohjelmanumeroita ja kilpailuja sekä yhtä musikaalia, joissa yhdistettiin teatteria ja roolipeliä.
Roolipelin tuottaminen on verrattavista tuottajan tehtävien lisäksi kirjailijan työhön. ”Ihan ensimmäisenä tarvitaan peli-idea, se on se mistä kaikki lähtee liikkeelle”, Schneider kuvailee. ”Pelillä täytyy olla lähtökohta ja tavoite, jonka jälkeen ideoidaan minkälaisia hahmoja pelissä on mukana ja mitä pelaajat saavat siitä irti. Seuraavaksi alkaa varsinainen kirjoitusprosessi, jossa isoja juonikuvioita viedään kokoajan lähemmäs henkilötasoa. Lopulta päästään pisteeseen, missä kirjoitetaan auki yksittäisten hahmojen menneisyydet”. Pelaajille annetaan yleensä valmiiksi luodut hahmot, joihin eläytymällä heidän on tarkoitus pelata annetussa tilanteessa. Pelit voivat kestää muutamista tunneista useaan päivään.
Schneiderin mielestä roolipelejä olisi mahdollista kehittää Suomessa eteenpäin huomattavasti. Jos roolipelien kenttää vertaa esimerkiksi Tanskaan, on ero kuin harrastajan ja ammattilaisen välillä. ”Ongelma Suomessa on liveroolipelaajien yleinen maine nörtteinä, mikä häiritsee lajin suosion kasvamista. Todellisuudessa liveroolipelit voivat olla aivan muuta kuin metsässä juoksemista rooliasut päällä.”
Esimerkiksi Tšekissä pidettiin useamman päivän liveroolipelitapahtuma vankileirin piiritystilanteesta, jossa osa pelaajista toimi vartijoina ja osa vankeina. Pelissä mentiin hyvin pitkälle jokaisen eläytyessä rooleihinsa. Tällaisissa tapauksissa pelaajilla on mahdollista kokea henkilökohtaisella tasolla, millaista on toimia vartijana ja minkälaisen tunteiden kirjon vangit saattavat käydä läpi vankeuden aikana.
Pelitilanteen purkaminen on olennainen osa roolipelin kaarta. On erittäin tärkeää, että jokainen pääsee kertomaan pelin aikana nousseista tuntemuksista ja ajatuksista. ”Etenkin Tšekin kaltaisessa roolipelitilanteessa pelin purkaminen on välttämätöntä, jotta pelaajat saavat palautua henkisesti eikä rooli jää heille päälle”, Schneider valaisee.
Vaikka roolipelaaminen on tärkeä osa Schneiderin elämää, eivät hänen tulevaisuudensuunnitelmansa rajoitu pelkästään roolipelien järjestämiseen. ”Suunnitteilla opiskelun jälkeen on mahdollisesti suunnata erilaisiin tapahtumatuotantoyrityksiin”. Schneider uskoo Metropoliasta saamallaan opetuksella olevan paljon hyötyä tulevaisuudessa, mutta kokee myös roolipeliharrastuksen kautta saaneensa vankan pohjan tapahtumatuotannon kentälle.
Kirjoittanut: Tiia Kekäläinen
”On todella siistiä opiskella alaa, johon on oikeasti suuri palo!”
Näin hihkaisee keravalaissyntyinen Katianna ”Kati” Kauppinen, joka on tänä syksynä päässyt opiskelemaan unelma-alaansa, kulttuurituotantoa. ”Opintomme valmistavat meitä työskentelemään minkä tahansa tuotannon parissa, joten kaikki vaihtoehdot ovat avoinna”, kertoo Kati. Kulttuurituottajat voivat harjoittaa ammattiaan monella eri alalla, kuten tanssitaiteen parissa, yrittäjinä tai taidealan laitoksissa.
Päätös Metropolian Ammattikorkeakouluun hakemisesta ei ole aina ollut Katille selvää. Asia avartui syksyllä 2015. Hän ymmärsi, ettei silloinen ammatti lähihoitajana ollutkaan oma. Katin ystävä oli opiskellut kulttuurituottajaksi Metropoliassa ja pyytänyt Katia vapaaehtoiseksi järjestämäänsä tapahtumaan. Tuotannon parissa työskentely sai Katin kiinnostumaan alasta. ”Työ oli mielekästä ja silloin tajusin, että tämä voisi olla oikea ala minulle”, kertoo Kati hetkestä, jolloin hän oivalsi, mitä haluaa lähteä opiskelemaan. Hän haki kulttuurituotannon tutkinto-ohjelmaan seuraavassa yhteishaussa ja sai opiskelupaikan.
Ensimmäinen syksy koulussa on ohi ja summaamme Katin tuntemuksia tähänastisesta koulutaipaleesta. Alkuun koulu tuntui sekavalta, sillä lyhyessä ajassa täytyi sisäistää suuret määrät informaatiota. Nyt tilanne on rauhoittunut, kun päivärytmi on vakiintunut ja tehtävien tekemisestä on tullut rutiinia. ”Olen saanut paljon hyödyllistä tietoa muun muassa projektinhallinasta, taloudesta sekä visuaalisesta viestinnästä. Erityisen tarpeellisena jatkoa ajatellen olen pitänyt ryhmätöitä, eri taiteenaloihin tutustumista sekä viestintätaitoja”, listaa Kati.
Kati kertoo opintojen antavan laajan tietotaidon, josta on helppoa lähteä rakentamaan omaa uraa. Tällä hetkellä Katin oma kiinnostus kallistuu musiikkibisneksen suuntaan. ”Olen seurannut tiiviisti sisareni laulajan uraa sekä mieheni bändi- ja studiotoimintaa. Jossain vaiheessa voisi olla hedelmällistä tehdä yhteistyötä studion omistavan mieheni kanssa”, avartaa Kati. Musiikkibisnes vaikuttaa luontevalta uravalinnalta Katille, mutta hän ei halua lyödä mitään lukkoon. ”Kiinnostus johonkin toiseen alaan voi syttyä silmänräpäyksessä”, Kati toteaa.
Kati kertoo kiireisestä ja työn täyteisestä arjestaan varsin positiivisesti. Jään pohtimaan, millaiset asiat aiheuttavat hänelle stressiä. ”Deadlineja on paljon ja armoton pino korvaavia tehtäviä sairastelun jälkeen ahdistaa”, avautuu Kati. Katin elämänfilosofiaan kuuluu vahvasti ajatus siitä, että sellainen työ, joka stressaa unettomuuteen asti, ei ole sen arvoista. Koulu tai työ ovat vain osa elämää, eivätkä ne saisi hallita sitä.
Vapaa-ajalla Kati kertoo joogaavansa, käyvänsä laulutunneilla sekä lenkkeilevänsä koiransa Miinan kanssa. ”Unelmointi, suunnittelu ja erilaiset projektit ovat hyvää vastapainoa koululle. Välillä on hyvä laittaa kätensä saveen!” sanoo Kati ja naurahtaa.
Kirjoittanut: Maija Luoma
Kuva: Sanni Riihimäki
23-vuotias Kirmo Manninen aloitti kulttuurituotannon opinnot Metropolia ammattikorkeakoulussa tänä syksynä. Hän haluaa kehittää Helsinkiä houkuttelevammaksi paikaksi kaupunkikulttuurin avulla.
“Tapahtumat ovat tärkein syy sille, miksi olen tullut tänne: haluaisin päästä tuottamaan joskus sellaisia tapahtumia, jotka kiinnostavat itseäni ja mitä muut pitäisivät siisteinä ja mielenkiintoisina. Haluan saada ihmiset kokoontumaan yhteen ja pitämään hauskaa. Etenkin kaupunki-imagon ja kaupunkikulttuurin suunnitteleminen ja luominen tapahtumien avulla kiinnostaa: haluaisin luoda Helsingistä entistä urbaanimpaa ja houkuttelevampaa paikkaa.”
Keväällä Kirmon on tarkoitus järjestää ystäviensä kanssa vintage-tapahtuma, jonka hän toteuttaa samalla koulun projektityönä. Toistaiseksi paikka on vielä työn alla. “Se on vähän vielä kaksijakoinen homma. Me harkitaan olisiko se ulkomarketti joka pidettäisiin huhti-toukokuussa, mutta keli on aina riski. Meillä on yksi sellainen aika urbaani lastauslaituri Sörnäisten rantatiellä mielessä, missä voitaisiin se pop up -marketti pitää.”
Mistä kiinnostuksesi vintagea kohtaan tulee?
“Oma kiinnostus vintagesta lähtee matkustelusta ja surffauksesta. Skeittaus- ja surffauskulttuuri on itselleni tyylillisesti aika oma. Tuttavapiirissäkin ne on sellaisia asioita, mitä pidetään siistinä. Tyyli on aina ollu mulle aika merkittävä tekijä. Vintage kiinnostaa ihmisiä tosi paljon. Se on Helsingissä juuri nyt muodikasta, siihen riittää kiinnostusta.”
Toisena vaihtoehtona olisi järjestää pop up -marketti ravintolan yhteyteen.
“Tunnen Kalevankadun Putte’s bar & pizzan työntekijöitä, sekin on otettu harkintaan. Se on tosi rento mesta: yläkerrassa on ravintola jossa soi räppi ja sieltä saa hyvää pitsaa. Alakerrassa on tila, missä voisi periaatteessa järjestää pop up -marketin. Olisi hyvä idea, että siellä pystyisi syömään ja juomaan samalla, ja jos me se marketti ulos järjestetään, niin kyllä me sinnekin ruokaa ja juomaa hankitaan. Meidän vintageen kuuluu se, että se on urbaani ilmiö, joten me yritetään pitää tämän tapahtuman ympäristökin urbaanina.”
Miten sinä näet tulevaisuuden? Onko sinulla olemassa haave, jota haluat lähteä toteuttamaan?
“Haluan lähteä kokeilemaan tuota vintagea. On mietitty, että meillä olisi ihan oma brändikin, esimerkiksi vintage-puoti. Sille voisin tehdä markkinointia ja tapahtumia, mutta se on vasta ajatuksen tasolla. Yksin tai kavereiden kanssa kuitenkin olisi joku oma idea pyörimässä. Minua on aina kiinnostanut työstää omaa juttua. Luotan itseeni siinä, että tiedän mikä toimii tai ei, sen verran minulla on pelisilmää – mutta toisaalta, mitään ei voi sanoa varmaksi, ellei lähde kokeilemaan.”
Kirjoittanut: Virve Honkala
Oheiset haastattelut on kirjoitettu kulttuurituotannon tutkinnon ensimmäisen vuoden Ammatillinen kirjallinen ilmaisu –opintojaksolla syksyllä 2016. Opiskelijat ovat saaneet palautetta teksteistään ja heillä on ollut mahdollisuus työstää niitä eteenpäin palautteen pohjalta. Jutut julkaistaan haastateltavien ja kirjoittajien luvalla ja opintojaksolle viimeksi palautetussa muodossa.
Tervetuloa tutustumaan kutuihin -16!