Kulttuurituottajat -15 haastattelut

Oona Laine: Suoraa päätä tornadon silmään

Laine, Oona“Voi kun voisi asua täällä”, huokaili Oona Laine nenä kiinni bussin ikkunassa, kun piti matkata lukioaikoina takaisin Turkuun bändikeikalta Helsingistä. Laine löytää itsensä usein haaveilemasta, mutta mikään turha mimmi hän ei ole.

Oona Laine syntyi 20 vuotta sitten Turussa viehättävään rintamamiestalo-ydinperheeseen. Hän perheen vanhimpana lapsena johti leikkejä ja oli usein mies tai isä, sillä hän ei mielestään sopinut perinteiseen tytön rooliin. Laine oli myös todellinen hurjapää. Särkänniemen Tornado pisti hänet ylösalaisin parhaimmillaan yhdeksän kertaa yhden päivän aikana.

Ala-asteella Oona Laine ei viihtynyt. Hän oli se ”yhdestoista tyttö”, jota kukaan ei koskaan valinnut parikseen. Yksinäisyys on nykyään luksusta, jota Laine haluaa vaalia, mutta hylkäämisen tunne oli eri asia. Nämä kokemukset jäivät hänelle vahvasti mieleen ja Laine haaveili suuremmista kuvioista ja todellisesta itsenäistymisestä.

Yläaste ja musiikkiluokka olivat Oona Laineen toivoma muutos. ”Siellä oli samantyylisiä ihmisiä ja halusin olla näkyvämpi persoona”, hän naureskelee. Nämä samantyyliset ihmiset jatkoivat Laineen kanssa samaan musiikkilukioon ja sieltä lähti itämään hänen tämän päivän mieluisin harrastuksensa, heidän bändinsä. Seitsemän kauniin accapellalaulajan yhtye antaa Oona Laineelle paljon. ”Esiintyminen on parasta. Ainutlaatuista on myös tuoda lavalle kovan työn tulos”, innostuu Laine. Kerran he esittivät rappari Elastisen Anna soida –kappaleen ja kuvasivat sen. Oona Laine lähetti rohkeasti klipin heidän esityksestään suoraan Elastisen Facebook-seinälle. ”Saanko jakaa seinälläni?” kuului Elastisen vastaus tytöille ja niin heistä tuli kuuluisia ainakin 700:lle klipin peukuttajalle. ”Me uskomme aina itseemme!”

Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon opiskelut saivat Oona Laineen vihdoin muuttamaan Turusta Helsinkiin. ”Helsinki on ehdottomasti Suomen kiehtovin kaupunki. Asukkaat ovat avarakatseisia, eivätkä samasta muotista tehtyjä. Täällä saan olla vapaasti oma itseni ja lähellä Eurooppaa”, hihkaisee Laine onnesta. Hän haluaa ottaa kaupungista kaiken toiminnan irti, eikä lokeroitua mihinkään tiettyyn kuplaan.

Koulu Metropoliassa on lähtenyt Laineella hyvin käyntiin ja päämäärät ovat hänellä peilinkirkkaat. Tulevaisuudessa Oona Laine haluaa työskennellä musiikkituotannon parissa, ja ohjaava tuottaja olisi hänen mieluisin suuntauksensa. Hänen vahvuutensa on stressaamattomuus, mutta se ei tarkoita, etteikö asioilla olisi hänelle väliä. Haaveensa eteen tämä kuorestaan puhjennut turkulaismimmi on valmis tekemään kaikkensa, vaikka rikkomaan oman ennätyksensä ja huristelemaan Tornadossa ainakin kymmenen kertaa putkeen.

Kirjoittanut Jaana Aalto-Setälä.