Kulttuurituottajat -15 haastattelut

Pelinainen Anna Myllyluoma

Myllyluoma, AnnaVideopelaajista mielikuva on yleensä jokin seuraavanlainen: teinipoika linnoittautuu huoneeseensa. Ei kavereita. Juo energiajuomaa eikä puhu ihmisille päiviin. Anna Myllyluoma, 25, pelaa videopelejä ja kutsuu sitä sosiaaliseksi harrastukseksi.

Anna ei näytä tavalliselta pelaajanörtiltä. Hän on kaunis, sosiaalinen ja hänestä paistaa positiivinen asenne sekä terve itsetunto.  Anna asuu Helsingissä, mutta suurimman osan lapsuudestaan hän vietti 3 000 asukkaan Voikkaassa. Pienellä paikkakunnalla piirit olivat pienet, ja peliharrastus löytyi kavereiden kautta.

Lapsuudessa Anna usein kerääntyi kaveriporukalla pelailemaan pelejä. ”Se oli meidän tapa kokoontua ja tehdä juttuja. Monet meidän leikitkin pohjautui peleihin, esimerkiksi kun leikimme vallinherraa niin se oli Mario vallinherra”, Anna muistelee.

Kun ikää tuli ja englannin kielen taito karttui, Anna siirtyi tasohyppelypeleistä vaativampiin peleihin. ”Saatoin olla koulusta pois, jos oli joku iso peli menossa.” Ystävyssuhteet eivät kuitenkaan ole pelaamisesta kärsineet. Vanhemmallakin iällä Anna kertoo tavanneensa paljon ihmisiä sitä kautta, että puheeksi on tullut hänen pelaamisensa. Nettipelaamisen yleistyminen on vienyt Annan jopa ulkomaille. Hän tutustui pelihuoneessa hollantilaisiin pelaajiin, joiden kanssa ystävystyi. Puolen vuoden yhdessä pelaamisen jälkeen Anna osti lentoliput, ja matkusti Hollantiin tapaamaan ystäviään. Hän pitää heihin edelleen yhteyttä.

Miesten maailmassa

Poikatytöksi itseään kuvaileva Anna on viihtynyt poikavaltaisessa pelimaailmassa. Pelaajien keskuudessa tytöt ovat kuitenkin vähemmistössä, joten ennakkoluulojakin vielä on. “Ensiksi voi olla sellainen luulo, että en pelaa yhtä hyvin kuin muut.” Suhtautuminen yleensä muuttuu, kun Anna todistaa luulot vääriksi. Anna kertoo tuntevansa vähän muita pelaavia naisia. ”En oikein tiedä mistä se johtuu. Kyllähän moni katsoo elokuvia, ja esim. Final Fantasy -peliä voisi hyvin verrata elokuviin.” Anna työskentelee myös dj:nä ja sekin ala on miesvaltainen.

Pelaamisen ja dj-keikkojen lisäksi Annan aika kuluu koulussa. Metropolia Ammattikorkeakoulussa kulttuurituotantoa opiskeleva Anna ei vielä tiedä, mihin haluaa valmistuttuaan erikoistua. Pelien parissa työskentelykään ei ole  täysin poissuljettua. ”Periaatteessa se voisi kiinnostaa, en oikein tiedä vielä. Kavereillani on pelifirma, joten ehkä heidän kanssa voisi olla kiva keksiä jotain, johon voisin yhdistää koulutustani”, Anna pohtii.

Vaikka pelaaminen jäisi Annan elämään vain pelkäksi harrastukseksi, on se silti hänelle tärkeä osa elämää. ”Olen luvannut mennä naimisiin sen ihmisen kanssa, joka voittaa minut Mario Kart 64:ssa”, nauraa Anna. Vielä kukaan ei ole Annaa päihittänyt, vaikka yrittäjiä on riittänyt. Siinä on siis jollekin vielä tehtävää.

Kirjoittanut Maria Hopponen.