Kansainvälisyys

Kutujen terveisiä Lontoosta!

Vaikka ulkona paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja kesä on täällä niin ahkerat kutuvaihtarit käyvät kiltisti koulussa vielä kesäkuun loppuun asti.

Lontoo a_m_2IMG_1153

Viimeisellä jaksolla perehdytään kuratoinnin maailmaan ja tarkastellaan omaa tunneälyä, johtamista sekä vahvuuksia sijoittua tulevaisuudessa työelämään. Lopuksi toteutetaan kahden jakson opintokokonaisuudesta portfolio. InDesign, Photoshop ja Illustrator on siis hyvä hallita jos LCC vaihtokouluna kiinnostaa.

Koulu on kivaa! University Of The Arts London, London College of Communication on tarjonnut laadukasta opetusta ja vaativan, mutta luovan oppimisympäristön. Kansainvälisyydeltä ei täällä voi välttyä, meidänkin luokalla on 25 eri kansalaisuutta. Kavereita on tullut ympäri maailman. Vahva suositus!

Iso-Britannia on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ovet avautuvat aina väärään suuntaan, autot ajavat väärällä puolella, vesihanat ovat hassuja, bussit ovat punaisia, asuinalueet ovat täynnä piparkakkutalon näköisiä pikkukoteja, joissa kaikki on pientä ja perinteistä, mutta pihoilla kasvaa palmuja.

Lontoo a_m_1IMG_1153Lontoo on kohteena tuottajan unelma. Sielujen sulatusuuni. Se on sopiva sekoitus kaikkea taidetta ja tapahtumaa taivaan ja maan väliltä. Kaupungissa liikkuminen on helppoa. Metroverkosto ja koko julkinen liikenne onkin asia, jota täällä on oppinut arvostamaan. Opiskelijaystävällisiä hintoja täällä ei tunneta – kaikki on kallista, mutta kokemuksen arvoista.

Me ollaan nautittu ajasta täällä, matkusteltu paljon ja otettu kaikki irti vaihtovuodesta.

 

Terkkuja Tuottamolle, tsemppiä loppurutistukseen ja aurinkoista kesää. Syksyllä nähdään!

Terkuin,

Mira ja Aino

Kutu13