Sofia Raittinen:Tanssijan sielu, vaikuttajan mieli
Sofia ja hänen äitinsä riitelevät. Äiti sanoo, että kun Sofia muuttaa pois kotoaan, heidän välinsä tulevat lähentymään. ”Olin lauseesta äidilleni vielä pitkään vihainen, mutta ymmärsin asian vasta vuosia myöhemmin.”
Hetki Sofia Alexandra Raittisen kanssa tuntuu, kuin istuisimme tässä vuosien tapaamisen jälkeen ja olisimme tunteneet ikuisesti. Se tuntuu melkein maagiselta. Haastattelumme muuttuu hetkessä intensiiviseksi ja toisiamme tukevaksi keskusteluksi.
Sofia on tanssija sielultaan ja vaikuttaja mieleltään. Vaikka hän väittää, että halu vaikuttaa on ikään kuin pakoa tanssin perfektionismista, hän myöntää, että aktivismi ja politiikka toimivat lähtökohtina kulttuurin tuottamiselle. Se on myös suurimpia syitä tanssia. Vihreät Nuoret ja Nuorten Akatemian Ilmari-ilmastonmuutoshanke ovat olleet hänelle rakkaita tapoja vaikuttaa. Politiikka, lainsäädäntö ja sosiaalitieteet ovat tärkeä osa elämää ja hänen toiveensa olisikin päästä tekemään työtä niiden parissa tulevaisuudessa.
Sofia muutti 19-vuotiaana Turusta opiskelemaan tanssijan ammattitutkinnon Tampereen Konservatorioon. Sieltä valmistuttuaan hän muutti Helsinkiin sielunkumppaninsa perään. Opiskelu kulttuurituottajaksi tuntui luonnolliselta jatkumolta.
Tasapainottelu tanssijan ja opiskelijan arjen välillä tuntuu hänestä ajoittain stressaavalta. ”Välillä väsyttää”, Sofia sanoo. ”Eilen pääsin kotiin 13-tuntisen päivän jälkeen kymmeneltä illalla ja ryhdyin vielä tekemään koulutehtäviä.” Opiskelijana hänestä tuntuu kuitenkin, ettei asioita tarvitse pakottaa. ”En koe tätä samalla tavalla rankaksi, kuin tanssi on. Täällä se on vain työtäsi, jota arvostellaan, ei sinua tai kehoasi.”
Tällä hetkellä Sofia tanssii useissa projekteissa. Hän kutsuu tanssiaan puoliperformatiiviseksi taiteeksi. Häntä työllistää Nenä-ooppera, Reija Väreen Tanssivintti-kollektiivi, Jarkko Mandelinin treenirinki ja yksittäiset projektit tanssiteatteri MD:lla. Tanssijoiden kilpailu on raakaa, varsinkin naisten kesken. Hakijoita voi olla satoja ja paikkoja vain yksi. Kun on kyse omasta intohimosta ja itsensä toteuttamisesta, syö se sisältä. Täydellisyyteen pyrkimystä oikeastaan edellytetään. Niinä hetkinä on tärkeää muistaa, miksi tekee sitä, mitä tekee. Ja että ympärillä on ystäviä, jotka tukevat tiukkoina hetkinä.
”En tiedä, olenko ihan rehellinen itselle: Pakenenko tanssia, koska siinä on niin vaikeaa pärjätä ja se on epävarma ammatti, vai haluanko oikeasti tehdä jotain ihan muuta? Milloin teen oikeasti valintoja ja milloin pakenen jotain? Ja pakenenko liian aikaisin?” Pako toiseen maailmaan tuntuu luonnolliselta ajatukselta, kun asiat tuntuvat raskailta. Pohdimme, josko ihminen vain kaipaakin toisiaan tasapainottavia asioita täydentämään toisiaan. Tai josko tanssijuudesta tulee vielä jokin päivä pako tuottajuudesta?
Stressaavimpina hetkinä tuntuu siltä, että haluaisi palata kotiinsa. Sinne alkuperäiseen kotiin. Sen on helppo ymmärtää, kun on kotoisin jostain muualta. Onneksi siihen onkin aina mahdollisuus. Ovi kotiin on aina auki.
Kirjoittanut Sonja Immonen.