Tarinat

Hullut porilaiset valloittavat Suomen. Mikä lääkkeeksi?

Porilaiset tuntuvat tätä nykyä ehtivän joka paikkaan. Porilaisuus on uusi musta – niin uskomattoman kattavalta porilaisten menestys ja esiinmarssi tuntuu ulkopuolisen katsojan silmästä. Kaupungista on ponnistanut sellaisia menestyjiä urheilu- ja kulttuurikentälle kuin Einö Grön, Leo- Pekka Tähti ja Jorma Uotinen. Unohtamatta tietenkään jääkiekkojoukkue Porin Ässiä, jotka saivat porilaiset kultahuumaan voittamalla lajin Suomenmestaruuden viime keväänä.

Laura Tamminen opiskelee Metropolian ammattikorkeakoulussa kulttuurituottamista ja on, yllätys yllätys, porilainen maailmanvalloittaja. Hän on jo varhaisesta nuoruudesta saakka toteuttanut porilaisille ominaista toimintaa eli käsittämätöntä sinnikkyyttä ja aktiivisuutta kaikessa mihin hän ryhtyykin. Hän on ollut mukana esimerkiksi porilaisessa nuorisovaltuustossa ja lyhyessä ajassa päätyi järjestön sihteeristä puheenjohtajaksi.

- En voi kutsua nuorisovaltuustoon kuluttamaani aikaa harrastukseksi vaan enemmänkin elämäntavaksi.

Nopea yleneminen kävi hänelle kuin varkain. Menestyminen kun on hänelle porilaismaisesti hyvin luonnollista. Tamminen yritti valottaa minulle porilaisuuden syvintä olemusta. Tietty ”luova hulluus” on heille leimaava piirre.  Mistä porilainen hulluus sikiää ja voiko sitä yhdessä lauseessa edes selittää?

- Porilaisuus on sisäinen tahtotila. Hyvästä itsetunnosta ja omiaan kannustavasta taustayhteisöstä ponnistaa pitkälle. Porilainen ei luovuta eikä anna kaverinkaan luovuttaa. Positiivisuus ja rento elämänasenne vie pitkälle ja ruokkii hyvää tunnetta ympärillekin.

Menestystä on myös ruokkinut omalla tavallaan jokakesäinen SuomiAreena ja Porin Jazz- tapahtumat. Kun koko Suomi on kiinni heinäkuussa, niin totuus on se, että kaikki toiminta onkin Porissa. Kun toimittajat tuskailivat yhteiskunnallisen keskustelun puutetta ja suoranaista tapahtumaköyhyyttä, niin Pori oli valmis avaamaan porttinsa uudenlaiselle tapahtumaformaatille. Televisioyhtiö MTV3 kyhäsi yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja yrityksien kanssa Poriin keskustelutapahtuman, jonne tiivistetysti koko Suomi oli tervetullut mukaan. SuomiAreena tapahtumassa järjestetään kansalaisfoorumeja ja paneelikeskusteluja aiheesta kun aiheesta. Viime kesänä puhuttiin huippu-urheilun rahoitusongelmista, kirkon rappiosta ja Martta- kerhojen uudesta noususta.

Pääsin tutustumaan SuomiAreena- tapahtuman ytimeen ja Porin torilla kolme aurinkoista päivää vietettyäni voin todeta, että Porin hulluus ei ole vaarallista. Pikemminkin toivoisi, että vastaavanlainen hulluus olisi tarttuvaa myös muihin suomalaisiin kaupunkeihin, jotka ovat päässeet nukahtamaan.

Laura Tammista haastateltuani totean, että porilainen hulluus on tullut jäädäkseen – me muut voimme vain yrittää pärjätä siinä imussa. Katsotaan kuinka moneen soppaan tämä porilainen nuori menestyjä ehtii vielä kauhansa kastaa.

Jenni Pehkonen

Kirjoitus on tehty osana Kirjallinen viestintä-opintojaksoa.