Tarinat

The Unborn kauhuelokuva olisi saanut jäädä syntymättä

David S. Goyerin ohjaamassa The Unborn kauhuelokuvassa käytiin läpi kaikki genrelle tunnusomaiset kliseet. Alun visuaalinen, kaunis ja melankolinen kuvakerronta menetti merkityksensä, kun jo alun johdannon jälkeen päähenkilö (Odette Yustman) törmäsi koko elokuvan keston kummittelevaan lapsen hahmoon hämyisellä aamulenkillään.

Päähenkilön todellisuuteen sekoittuvat unenomaiset näyt eivät missään vaiheessa olleet uskottavia. Jos katsoja oli vielä alun jälkeen vastaanottavaisessa mielentilassa, niin tätä seuranneen vähäpukeisen päähenkilön pitkäksi venyneiden aamutoimien seuraaminen vei viimeistään uskon tämän kauhuelokuvan laadullisesta tasosta. Mitä ihmettä ohjaaja oli tässä vaiheessa ajatellut? Elokuva oli luokiteltu kauhuksi, ei erotiikaksi.

käsikirjoitus oli yritetty hatarasti rakentaa juutalaisen mytologian pohjalle. Jos vanha demonitarina ei katsojaa vie mukanaan, niin viimeistään Gary Oldmanin esittämän rabbin ilmestyminen juoneen mukaan olisi pitänyt nostaa elokuva aivan uudelle tasolle. Ohjaaja-käsikirjoittaja Goyerin tarina ei kuitenkaan jaksanut kantaa edes tällaisen uskottavan veteraaninäyttelijän avustuksella. Oldman ei varmasti ole jälkikäteen ollut ylpeä roolistaan tässä elokuvassa, vaikka hän oman osuutensa hoitikin kunnialla.

Jos tarina olisi ollut yhtä sujuvaa ja kaunista, kuin hyvin laadukkaasti ja ajatuksella hoidettu kuin kuvaus, niin tässä olisi voinut olla menetyksen mahdollisuuksia. Mutta edes hyvä työryhmä ei voi pelastaa huonosti käsikirjoitettua ja merkityksetöntä tarinaa.

Jos tämän elokuvan aikoo katsoa, niin kannattaa varata paljon erilaisia elokuvaherkkuja mukaan. Se tulee olemaan ainoa nautintosi elokuvan aikana. Katsojan ei tarvitse pelätä popcorneihin tukehtumista, sillä elokuva ei onnistu missään vaiheessa säikäyttämään kunnolla.

 

Faktaloota:

–          David S. Goyer on käsikirjoittanut mm. kulttielokuvat The Crow II ja The Blade

–          The Unborn on hänen yhdeksästoista kokopitkä elokuvansa

–          Goyer on käsikirjoittanut myös monia suosittuja tv-sarjoja, sekä kirjoittanut novelleja

–          The Unborn elokuvan päänäyttelijä Odette Yustam on tunnetumpi tv-sarjojen sivuosista. Tämä elokuva oli hänen ensimmäisensä pääosannäyttelijänä.

–          Yustman on tehnyt ääninäyttelijän töitä tunnetuissa videopeleissä kuten Fallout 3, sekä esiintynyt useammilla musiikkivideoilla.

 

Kritiikin kirjoittajana toiminut kauhuelokuvien suuri ystävä, joka odottaa kokevansa pelkoa niitä katsellessaan.

 

Niko Eloranta

Kirjoitus on tehty osana Kirjallinen viestintä-opintojaksoa.