Tarinat

Urbaania taidetta Kulttuurikeskus Stoassa

Kulttuurikeskus Stoassa nähtiin UrbanApa –festivaalin esityskonsepti UrbanApa RAW. Konsepti oli urbaanin taiteen ilta, jossa katutanssi, taidetanssi sekä viihteen ja popkulttuurin tunnusmerkit yhdistyivät.

Ilta lähti liikkeelle Skitsoflex –ryhmän teoksella The Unknown Heroes.  Popping-tanssiryhmän neljä tanssijaa ilmestyivät lavalle kuin robottimaiset hahmot tulevaisuudesta ja toistivat yhtenäistä liikesarjaa.

Musiikki ja valosuunnittelu tukivat teemaa hyvin ja saivat aikaan yhtenäisen kokonaisuuden. Esitys pyrki kertomaan tarinaa, mutta kohtaukset jäivät irrallisiksi ja ideasta oli vaikea saada kiinni.

Katutanssia edusti myös Househeadz Anonymous, jonka esitys koostui ryhmäkoreografiasta sekä improvisoiduista osioista. House-tanssi –esitys oli erittäin valoisa ja teknisesti korkeatasoinen.

Vaihtelevat teemat tekivät esityksestä mukavan seurata, ja ryhmä työskenteli hyvin yhdessä. Jäin pohtimaan, taipuuko housen kaltainen klubitanssi kuitenkaan näyttämötaiteeksi.

Taiteen ja viihteen rajapinnalla

Väliajan jälkeen nähtiin Laura Jantusen performanssi. Vahva visuaalisuus oli esityksen ydin. Puvustus, valot ja musiikki saivat aikaan voimakkaan kokemuksen. Esitys oli ehyt ja selkeä kokonaisuus, mutta sisällöllisesti se ei tarjonnut mitään ihmeteltävää.

Illan päätti Murha-kollektiivin 10 Things I Hate About U –teos. Lavalla nähtiin festivaalin taiteelliset johtajat, esityskonseptin käsikirjoittajat Anniina Jääskeläinen ja Sonya Lindfors.

Teos yhdisti viihteellisiä elementtejä nykytanssiin ja pui esiintyjien kokemuksia itsestään ja toisistaan. Nykytanssin keinoin toteutettu teos sopi illan esityksistä parhaiten lavalle ja nosti koko esityskonseptin taiteellista tasoa.

Neljä teosta oli sidottu yhteen ohjelmanumeroilla, jotka sisälsivät niin tanssia kuin lauluakin. Lavalla nähtiin supersankareita, joiden puheenvuorot toivat esiin festivaalin teemoja. Yhteenpunomisen sijaan nämä ohjelmanumerot saivat aikaan rauhattoman ja rikkonaisen tunnelman sekä pudottivat muiden esitysten arvoa.

On hienoa, että UrbanApa RAW liikkuu rohkeasti taiteen, viihteen ja pop-kulttuurin rajapinnoilla, mutta yllättävän usein vähemmän on enemmän.

 

UrbanApa Festival

- Urbaanin taiteen festivaali Helsingissä
- Esittelee tuoreita näkemyksiä, ennennäkemättömiä esityskonsepteja ja piileviä kykyjä esittävän taiteen kentältä
- Festivaali tarjoaa esityksiä, demoja, työpajoja sekä klubeja
- Vuoden 2013 festivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Ateneum, Kulttuurikeskus Stoa ja Kansallisteatterin Lavaklubi
- Tapahtumakonseptin takana ovat sen taiteelliset johtajat Anniina Jääskeläinen ja Sonya Lindfors
- UrbanApa-tapahtumat ovat ilmaisia alle 18-vuotiaille

 

Kirjoittaja on kulttuurituotannon opiskelija, tanssin harrastaja ja näyttämötaiteiden ystävä.

 

Annika Hihnala

Kirjoitus on tehty osana Kirjallinen viestintä-opintojaksoa.