Työharjoittelijana Suomen Viron-instituutissa
Tein työharjoitteluni Suomen Viron-instituutissa. Toimin organisaatiossa tuottajaharjoittelijana. Minulle nimettiin työharjoittelun ajalle mentoriksi kulttuurisihteeri Jenni Kallionsivu, joka vastasi perehdytyksestäni ja auttoi esille nousseissa kysymyksissä. Toimin käytännössä hänen työparinaan sarjakuvateemaisen ohjelman organisoimisessa.
Työnkuvani oli monipuolinen, järjestin instituutin vieraiden majoituksia, matkoja ja sain myös esimerkiksi suunnitella verkostotapaamisien sisältöjä ja aikatauluja. Osallistuin myös näyttelyjen ripustamisiin ja toimin houstina taiteilijoille. Työni oli monipuolista ja antoisaa, ja sain käyttää myös omaa luovuuttani. Opin paljon tuottajalle tarpeellisia taitoja ja erityisesti kansainvälisessä ympäristössä toimiminen oli minulle ainutlaatuinen tilaisuus oppimiseen. Koska instituutti järjesti ohjelmaa myös Latviassa, sain kokemusta monikansallisesta tuotannosta.
Tyypillisen viikon aikana olin mukana järjestämässä näyttelyjen avajaisia, etsin ja toimin kontaktihenkilönä alihankkijoiden kanssa (mm. painotalot, rakentajat, kuljetusyritykset, cateringfirmat), suunnittelin ohjelmaa, kirjoitin tiedotteita ja hoidin toimiston rutiineja kuten lehtien hyllyttämistä ja poistoja. Yhtenä toimenkuvanani oli myös edustaminen erilaisissa tapahtumissa joko itsenäisesti tai yhdessä muun henkilöstön kanssa. Yleensä tapahtumat olivat esimerkiksi näyttelyjen avajaisia, konsertteja, festivaalien avajaisia ja muiden maiden edustustojen vastaanottoja.
Instituutissa koettiin mielenkiintoisena tutustua, mitä kaikkea tuottajan ammattikorkeakoulutus pitää sisällään. Koulutuksen käytännönläheistä otetta arvostettiin ja se koettiin laaja-alaiseksi.
Suurimpana hyötynä instituutilla koettiin työharjoittelijan rooli ulkopuolisen silmin katsojana. Kysymyksillään harjoittelija sai työntekijät tarkastelemaan omia toimintamallejaan uudesta näkökulmasta. Harjoittelijana itse koin suurena hyötynä sen, että näin kuinka esimerkiksi ministeriöiden ja lähetystöjen yhteistyö instituutin kanssa hoitui.
Havaitsin harjoitteluni aikana, että Virossa työkulttuuri on hyvin erilainen suomalaiseen verrattuna. Suomessa ohjelmat suunnitellaan hyvissä ajoin, kun taas Virossa ohjelmat saatavat elää viime metreille asti. Toisaalta työt tehdään niin kuin on luvattu, ja lupauksiin voi aina luottaa.
Viroon tultaessa tulee opetella myös tietynlainen nöyryys. Viroon ei voi tulla holhoamaan tai opettamaan, ei voi lähtökohtaisesti ajatella, että suomessa kaikki on kategorisesti paremmin.
Virolaiset ovat paljon tietoisempia ja ylpeämpiä omasta kulttuuristaan kuin suomalaiset ja he ovat valmiita suurempiin ponnistuksiin yksilötasolla sen säilyttämiseen. Suomalaiset taas ovat omaksuvat helpommin muualta tulevia vaikutteita ja eikä oman kulttuurihistorian tuntemus ole niin vahvaa kuin Virossa.
Harri Hertell
Hakiessani Metropoliaan opiskelemaan kulttuurituotantoa olin jo pitkään haaveillut uudenlaisesta runotapahtumakonseptista, jossa runous ja rap-lyriikka kohtaisivat toisensa yhdenvertaisina. En vain vielä silloin ymmärtänyt, että minä itse voisin lähteä rakentamaan sellaista. Pääsykokeiden haastattelussa kerroin haluavani järjestää runoutta ja räppiä yhdistävän festivaalin, jollaista Helsingissä ei silloin vielä ollut. En kylläkään tiennyt paljoakaan tapahtumien tuottamisesta, mutta mielikuvitus laukkasi runouden ja rap-lyriikan kentillä vimmaisesti. Ilmeisesti jokin vastauksessani miellytti, sillä pääsin opiskelemaan.
Aluksi tuntui, että kaikki muut opiskelijat olivat paljon minua kokeneempia. Muistan jopa pohtineeni, että hainko lainkaan oikeaan paikkaan. Aiemmin olin hakenut kolmesti opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta yliopistolle, sillä runous oli jo pitkään ollut intohimoni. Kirjoitin runoja ja haaveilen omasta runokirjasta. Lauttasaaren treenikämpällä kokeilimme päättäväisesti puhemusiikkiyhtyeeni kanssa runoden ja rock-musiikin yhdistämistä. Ensimmäisen vuoden opinnot menivät kovaa kyytiä eteenpäin hyvien opiskelijakavereiden kanssa. Luokallamme oli hyvä henki ja paljon puhuttu verkostoituminen tapahtui luonnostaan yhteisten illanviettojen myötä.
Jossakin vaiheessa kyllästyin odottamaan haaveilemaani runotapahtumakonseptia ja päätin itse kokeilla tuottajuutta käytännössä. Järjestin ensimmäisen runotapahtumani marraskuussa 2008. Tapahtumapaikaksi sain järjestettyä pienen olutravintolan Töölöstä. Esiintyjiä en tuntenut entuudestaan ja palkatkin taisin maksaa omasta taskusta. Ilta oli kuitenkin suuri menestys. Yleisöä oli yli 100 henkeä ja esiintyjät mainioita. Monet tulivat kyselemään, koska on seuraava tapahtuma. Kerroin kaikille, että pian sellainen taas järjestetään, vaikka siinä vaiheessa olin vain keskittynyt siihen, että se ensimmäinen ilta onnistuisi.
Sitten pitikin jo keksiä nimi. Halusin nimen, joka kertoisi helsinkiläisjuuristani, runoudesta ja siitä kuinka se yhdistää ihmisiä. Kuin itsestään mieleeni nousi Helsinki Poetry Connection. Nimi tuntui raflaavalta ja piti yksinkertaisuudessaan sisällään kaiken mitä halusinkin sen pitävän. Aloin järjestämään aktiivisesti tuon nimikkeen alla tapahtumia ja jokin niissä viehätti muitakin kuin minua, sillä sana lähti kiirimään melko nopeasti ja yleisömäärät kasvoivat jatkuvasti ja tapahtumistani tehtiin useita lehtijuttuja.
Samaan aikaan opintoni jatkuivat omalla painollaan ja motivaation opiskeluun löysin pohtimalla miten voisin käyttää oppeja Helsinkin Poetry Connectionin toiminnassa. Ensimmäisen harjoittelupaikkani löysin kulttuuriyhdistys Nuoren Voiman Liitosta, joka oli lähtenyt mukaan myöhemmin perustamani Poetry Jam -klubin toimintaan. Liiton toiminnassa pääsin tekemään Suomen suurinta runofestivaalia Runokuuta. Tapasin jatkuvasti uusia ihmisiä ja opin heistä paljon. Jotain kyllä tarttui koulunkin opeista päähäni. Järjestettyäni jo yli kahden vuoden ajan tapahtumia huomasin, että Helsingin Juhlaviikot hakevat harjoittelijaa. Hain sitä ja pääsin haastatteluun. Haastettelussa minulla oli jo paljon aiempaa enemmän itseluottamusta, olihan minulla sentään jo jonkinmoiset näytöt osaamisestani. Sain Juhlaviikkojen pestin ja pääsin tekemään heille uutta klubikonseptia. Harjoittelu oli mitä antoisin. Tutustuin uusiin ihmisiin, opin suuren kulttuuriorganisaation toimintatapoja ja pääsin tekemisiin useiden eri taiteenlajien kanssa.
Pian jo huomasinkin, että pitäisi alkaa tekemään opinnäytetyötä. Siinä vaiheessa olin jo pyörittänyt kolmisen vuotta Poetry Jam -klubia, josta oli lyhyessä ajassa kasvanut sangen suosittu. Päätin tehdä opparini kyseistä klubista. Ennen kuin huomasinkaan olin kuumana kesäpäivänä Lammassaaressa juomassa kylmää kuohuviiniä valloittajahattu päässä ja kulttuurituottajan paperit kourassa. Tuosta kesäpäivästä on nyt kulunut kahdeksan kuukautta. Tällä hetkellä työskentelen edelleen Helsinki Poetry Connectionin parissa järjestäen kahta säännöllistä runoklubia sekä työstäen toista runokokoelmaani. Keikkailen runoilijana ja spoken word -muusikkona sekä hoitelen runokollektiivimme juoksevia asioita. Soittelen myös levyjä erilaisissa tilaisuuksissa ja annan virran viedä. Tänäkin vuonna olen menossa Juhlaviikoille töihin. Olen myös tätä nykyä Nuoren Voiman Liiton hallituksessa. Toimin myös yrittäjä ja vaikka elämä onkin hieman epävarmaa rohkenen luottaa tulevaan. Ei mitään saavuta jollei ota riskejä ja tee uusia juttuja. Eilenkin sain kuulla, että esikoisrunokirjastani tehdään teatteriesitys. Tänään puolestaan joku ilmoitti haluavansa tehdä runoistani sarjakuvaa. En usko, että kaikki tämä olisi toteutunut näin, jos en olisi päättänyt hakea opiskelemaan kulttuurituotantoa ja luottanut intuitioihini. Kyllä maa kantaa ja kengät pysyy jalassa, jos vain rohkenee kulkea. Ei muuta tällä erää. Rauhaa ja rakkautta kaikille!
Kulttuurituotannon opinnäytetyöt
Kulttuurituotannon amk-opinnäytetyö on kartoitus, selvitys tai kehittämishanke, jossa etsitään ratkaisuja kulttuurialan tuotannollisten haasteiden ratkaisemiseksi. Opinnäytetyö on aina tilaustyö, joka kuitenkin kumpuaa opiskelijan omista ammatillisista kiinnostuksenkohteista. Vaikka työmme ovat usein tapaustutkimuksia tai kehittämishankkeita jollekin organisaatiolle, on töissämme olennaista sovellettavuus.
Vanha koira voi oppia uusia temppuja!
Olin juuri täyttänyt 30 vuotta ja pelkäsin olevani jo liian vanha ”koira” oppiakseen uusia temppuja. Pelkäsin, että kohtalonani oli jumiutua alalle, joka ei enää vetänyt minua puoleensa. Taisin olla väärässä, sillä nyt takanani on kaksi vuotta opintoja kulttuurituotannon linjalla ja tunnen olevani taas oikealla tiellä, pitkästä aikaan.
Taustastani sen verran, että 2009 valmistuin vaatesuunnittelijaksi ja tein alan töitä muun muassa yrittäjän roolissa. Pyöritin hyvän ystäväni kanssa omaa tuotemerkkiä ja siinä samalla hoidimme Turussa sijaitsevaa Design Kioskiamme. Kioskilla usein tapahtui ja sattui kaikkea hauskaa. Tuolloin mieleeni juolahti ajatus, että tapahtumien järjestäminen voisi olla se ”mun” juttu. Osallistuimme aktiivisesti erilaisiin myyntitapahtumiin ja muotinäytöksiin ja mietin, että voisin itse järjestää hommat paremmin. No eipä kauan mennyt, kun löysin itseni Tuottamolta opiskelemassa uusien aikuisopiskelijoiden kanssa. Yllätyin jo ensimmäisen vuoden jälkeen siitä, että kuinka nopeasti asiat etenivät ja kuinka hyvät verkostot sain luotua heti opintojeni alussa. Luovat ja lahjakkaat opiskelijat saivat minut tuntemaan olevani oikeassa seurassa.
Ensimmäisten opiskelukuukausien aikana kiinnostuin kolmannesta sektorista. Lähdin kehittämään alueemme kaupunkiosayhdistyksen (Artova ry) elokuvafestivaalia (AFF) ja myöhemmin minut valittiin kaupunkiyhdistyksen hallitukseen. Se, että koulumme tekee tiivistä yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa kuten Artova ry:n, on meidän opiskelijoiden kannalta ihan huippua. Tämän ansiosta laatimani kurssityöt otettiin käyttöön todellisissa tuotannoissa. Tämä on mielestäni sitä parasta oppimista!
Kaksi vuotta on kulunut ja opintoni ovat jo loppusuoralla. Miettiessäni noita vuosia itsekseni huomaan, että kuinka paljon olen saanut irti. Olen nykyään huomattavasti aktiivisempi ”yhteiskuntajäsen” ja teen luottamustöitä useille eri tahoille. Tuottaminen on minulle nyt elämäntapa!