Kulttuurituottajat -15 haastattelut

Teemu Jalkanen: ”Rakkauteni Kouvolaan luja kuin betoni.”

Jalkanen, TeemuKouvolalainen uranuurtaja Teemu Jalkanen istuu rentona aulassa kädessään viineri sekä aamulle pakollinen energiajuoma. Tyynen oloinen 23-vuotias Jalkanen on saanut aikaan jo paljon. Musiikin tahdittamista yökerhoista kannustushuutojen täyttämiin urheilutapahtumiin. Monialainen vaikuttaja on suuntanut katseensa jälleen uusiin suunnitelmiin. Uutena aluevaltauksena Jalkanen on ottanut tähtäimeensä kahvilabisneksen.

- Kahvila on ollut harkinnassa jo pitkään, noin 4 vuotta. Sen jälkeen täs on tullu mukaan ja lähteny erinäisiä ihmisiä. Varmasti sit kun ihmiset ja paikka osuu kohdalleen, kahvila tapahtuu, kertoo Jalkanen aikatauluistaan.

Kahvila olisi tarkoitus perustaa keskelle Kouvolan keskustan kävelykatua. Yrittäjyyden lisäksi Jalkanen aloitti juuri opiskelut Helsingin metropoliassa kulttuurituotannon parissa, sekä muutti asumaan Helsingin Alppilaan. Välimatka on kasvanut pitkäksi, mutta Kouvola kutsuu silti takaisin.

- Rakkauteni Kouvolaan on luja kuin betoni. Kasvoin siellä ja kaikki aina valittaa, ettei siellä koskaan tapahdu mitään, eikä kukaan tee asialle mitään. Ja se on ärsyttäny miuu, selittää Jalkanen syyksi miksi kahvila perustetaan Kouvolaan.

- Olen järjestänyt siellä marginaalitason tapahtumia, joista jengi povas et ne ei tuu koskaan onnistumaan. Yksikään tapahtuma ei koskaan epäonnistunut, jatkaa jokaisen tapahtuman loppuunmyynyt Jalkanen.

Turhautuminen siihen, että omanlaiselle musiikille ei ole löytynyt paikkaa, on ajanut Jalkasen tekemään kaiken itse. Kahvilassa olisi tarkoitus yhdistää kaksi Jalkasen intohimoa; musiikki ja kahvi.

- Kahvila on yksin miun homma, johon mie haluan yhteistyökumppaneiksi niin musiikkivaikuttajia, kuin kahvilabisneksen baroneita, kertoo Jalkanen. Ehdotin Jalkaselle Kouvolan supersankarin titteliä ja viittaa johon mies vastasi vaatimattomasti: ”Ei viel katotaan sitku mie oon 60-vuotias.”

Meidän muiden joutuessa odottamaan kahvilan toteutumista, on tulevalla supersankarilla jo suunnitelmat kahvilan jälkeen.

- Kahvila on vain yksi toteutettava märkä unelma lisää, hän sanoo. Monitaituri kertoo suuntaavansa katseensa kansainvälisille kentille ja aikovansa kasvattaa jo olemassa olevia projekteja.

- Miulla on pieni black book johon kirjotan jokaisen idean mikä miulle päähä tulee. Aina kun saan edellisen projektin rullaamaan, kaivan sieltä uuden, kertoo yrittäjä. Tulevaisuuden suunnitelmia Jalkanen raottaa hieman. Jalkasen Escape –niminen Kotkalainen klubitapahtuma, joka on tuonut maakuntaan kansainvälisiä tähtiä, kokee pian muutoksia.

- Muuta en voi kertoa, mutta Escape tulee kasvamaan, ja isosti, heti vuodenvaihteen jälkeen, paljastaa tämä lupaava yrittäjä ja päättää haastattelun nauraen ja syöden viimeiset viinerin rippeet. Jalkasen rakkaus Kouvolaan on luja, mutta Kouvolan rakkaus Jalkaseen on vielä lujempi.

Kirjoittanut Jesse Lempiäinen.